AVI:t tekevät vuosittain suuren määrän työpaikkatarkastuksia, joista syntyvä data on erityisen kiinnostavaa kahdestakin syystä. Ensinnä tarkastusten dokumentaatio tehdään aina vakioidulla rakenteella, eli ns. metadata on yhtenäistä pitkältä ajalta. Toiseksi tarkastusten sisältö on tuotettu hyvin ammattimaisesti tapahtumien analyyseistä erilaisiin suosituksiin, määräyksiin ja korjaaviin toimenpiteisiin. Data on siis sekä hyvin rakenteellista, mutta myös tapahtumakohtaista, ja rakentamamme uusi malli perustuu tähän monipuoliseen dataan.
Mihin sitä sitten voi käyttää? Beta-testaukseen on nyt tuotu toiminnallisuus, jossa käyttäjä voi kysyä yrityksessä tapahtuneeseen tapaturmaan liittyen tietoja siitä, miten AVI ottaisi tarkastuksessaan kantaa tapahtumien kulkuun. Kysymys voi koskea myös tiedossa olevaa tulevaa tarkastusta, jolla on esimerkiksi jokin tietty teema.
Beta-testauksella on tarkoitus kerätä kokemuksia uuden mallin käytettävyydestä. Kokeiluun pääset osallistumaan TAVA Solutionsin sivujen kautta lähiaikoina.
0 Comments