Työturvallisuusdatan analyysi kehittää turvallisuutta
Millog Oy on kriittisen huoltovarmuuden ja poikkeusolojen asiantuntija. Huollon, kunnossapidon, varastoinnin ja logistiikan palvelut ovat sen keskeisiä toiminta-alueita, kuten myös asiantuntijapalvelut vaikkapa kyber- ja johtamisjärjestelmiin liittyen. Asiakaskuntaan kuuluvat erilaiset viranomaistahot, Puolustusvoimat, merenkulkua ja varustamotoimintaa harjoittavat tahot, sekä kriittisestä infrasta vastaavat toimijat. Millog tuottaa asiakkailleen toimintavarmuutta kaikissa olosuhteissa, mutta se huolehtii myös omasta toimintakyvystään.
Korkean profiilin palveluntuottajalle keskeisiä ovat osaavat ammattilaiset, joiden työkyvystä ja työturvallisuudesta pidetään hyvää huolta. Työturvallisuuden kehittäminen on jatkuvaa, siksi myös siihen liittyvät tiedon analyysi on tärkeää. Tähän tarpeeseen Millogilla vastattiin toteuttamalla TAVA® Solutions Oy:n työturvallisuusdatan ilmiöanalyysi, joka on yksi sen TAVA ®AI-palveluista.
Hankkeessa käytettiin Millogin toimesta anonymisoitua dataa, joka koostui tapaturma- ja vaaratilanneilmoituksista, havainnoista sekä turvallisuuteen liittyvistä oivalluksista. Ilmiöanalyysissä isoa datamassaa käsiteltiin ainoastaan Soforin suljetussa ympäristössä tekoälyn avulla siten, että saatiin ihmiselle hyödynnettävässä muodossa käsitys datan laadusta, tapahtumien kytkeytymisestä toisiinsa, työtapaturmia käsittelevienjärjestelmien kyvystä tuottaa oikeanlaista dataa, sekä myös tietoa prosesseista ja niiden mahdollisista epäjatkuvuuskohdista.
KlusterX-menetelmällä pystyttiin löytämään yli 200 erilaista ilmiötä, jotka koostuvat toisiinsa liittyvistä tapahtumista. Menetelmää jatkohyödynnettiin nostamalla tarkasteluun erityisesti rajattu joukko kaikkein merkityksellisimpiä ilmiötä, sekä niiden elinkaaren suuntaa aikasarja-analyyseillä. Vaikuttavuusanalyysissä hyödynnettiin kausaalista inferenssiä, jolla haettiin erilaisten toimenpiteiden onnistumista suhteuttamalla niiden kykyä estää vastaavanlaisten tapaturmien sattumista. Hankkeen loppuraportin workshopissa sisältö purettiin keskustelujen kautta, ja monimuotoisten tulosten pohdinta jatkuu varmuudella vielä tovin.
Ilmiöanalyysiä hyödynnetään syvässä analyysissä, joka on aivan jotain muuta kuin perinteiset raportit. Sen ydintä on pyrkiä tuottamaa vastauksia toteamukseen ”me emme tiedä mitä emme tiedä”. Kun vastauksia löytyy, heijastuvat ne järjestelmien, mutta hyvin vahvasti prosessien kehittymiseen. Sitä kautta turvallisuus paranee.
0 Comments